Jouluaamun saarna (Jes. 9:1-6, Hepr. 1:1-6 ja Luuk. 2:1-20)
Vietämme vuoden pimeintä
aikaa. Muutama päivä sitten oli talvipäivän seisaus, joka tarkoittaa sitä, että
päivä on sinä vuoden hetkenä kaikkein lyhyin. Yö oli voitolla, aurinko oli
poissa – tai jos ei poissa, niin ainakin piilossa suurimman osan ajasta.
Historiallisen tutkimuksen mukaan Jeesus ei ole oikeasti syntynyt joulukuussa,
vaan varhaiset kristityt ovat alkaneet viettämään vapahtajansa syntymäjuhlaa
monta sataa vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen näin joulukuussa. Jeesuksen lapsuudesta Raamatussa ei juurikaan
kerrota. Minusta kuitenkin siinä on ihmeellistä viisautta, että joulun
ajankohdaksi on sattunut juuri vuoden pimein aika. Vielä hetki sitten yö oli
voitolla – vielä hetki sitten kaikki tuntui toivottomalta. Aivan kuin
ympärillämme oleva pimeys ei koskaan katoaisi. Meidän on ehkä helppo samaistua
Jesajan kirjan 9. luvun kohtaan, jossa kerrotaan pimeydessä vaeltavasta
kansasta. Koko pitkän syksyn pimeys on lisääntynyt ja kiireet ja työtaakat ovat
käyneet sitä kovemmiksi, mitä lähempänä joulua ja vuoden loppua ollaan. Ehkä
joulun ja viimein koittavien vapaiden myötä voimme samaistua myös sanoihin: Ikeen, joka painaa heidän hartioitaan, valjaat,
jotka painavat olkapäitä, ja heidän käskijänsä sauvan sinä murskaat.
Syksyn aikana olemme
kuulleet myös uutisia, jotka ovat synkistäneet mieltä. Käsittämättömältä
tuntuva kärsimys ja paha, joka on ennen ollut vain jossakin kaukana, onkin
yhtäkkiä koputtanut kotiovellemme. Pariisin terrori-iskut, Välimerellä
traagisesti hukkuvat ihmiset, Syyrian tilanne, pakolaiskriisi, yhä vain jatkuva
taantuma. Uutisten valossa maailma näyttäytyy pelottavana, kaoottisenakin.
Juuri tämän syksyn tapahtumien jälkeen joulun sanoma tuntuu ajankohtaisemmalta
kuin pitkään aikaan – ehkä yhtä ajankohtaiselta kuin 2000 vuotta sitten.
Luukkaan evankeliumin toisessa luvussa enkeli ilmoittaa keskellä pimeintä yötä
paimenille ilosanoman, jonka mukaan pitkään odotettu ja kaivattu vapahtaja on
syntynyt. Paimenet saivat kuulla ilouutisen keskellä yötä, jolloin taakat ja
pelot painoivat ehkä eniten. Enkeli sanoo kuitenkin viestiä tuodessaan jotakin,
mikä on osoitettu myös meille keskellä vaikeita aikoja: ”Älkää pelätkö.” Jumala
on viimein täyttänyt lupauksensa ja paljastaa kasvonsa ja olemuksensa tavalla,
jota kukaan ei osannut odottaa: pieneksi viattomaksi lapseksi syntynyt Jumala
löytyy kapaloituna seimessä, eläinten syöttökaukalosta. Kaikesta huolimatta
lapsi ei ole pelkkä köyhän galilealaisen kihlaparin esikoinen, vaan Jesajan
kirjan sanoin Ihmeellinen Neuvontuoja,
Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas. Tai Heprealaiskirjeen
sanoin: Poika on Jumalan sädehtivä
kirkkaus, hänen olemuksensa kuva, ja hän ylläpitää kaikkea olemassa olevaa
sanansa voimalla.
Ihmiseksi syntymällä
Jumala todistaa, että hän on kiinnostunut meistä, meidän elämästämme. Eikä
pelkästään kiinnostunut, vaan rakastaa meitä. Jouluevankeliumissa kerrotaan,
kuinka taivallinen sotajoukko lauloi: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, ja maan
päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.” 2000 vuotta sitten Jumala saapui
tuomaan rauhan ja astui osaksi ihmiskunnan konkreettista historiaa – vaikka
meidän historiamme onkin pelottava ja kaoottinen, täynnä kärsimystä ja
kuolemaa. Jo koulun historian tunneilla olemme nähneet, kuinka ihmiskunta on
koko olemassaolonsa aikana kyllä osannut hoitaa asiansa varsin huonolle tolalle
– ja uutisia tämän syksyn aikana katsellessamme olemme voineet nähdä, kuinka
osaamme sen yhä. Itse emme pysty saattamaan tätä maailmaa paremmaksi paikaksi –
me tarvitsemme siihen apua. Ja siksi Jumala on tullut yhdeksi meistä. Jumala
paljastaa jotakin ihmeellistä itsestään myös siinä: Jumala ei sormia
napsauttamalla hävitä pahaa maailmasta, vaan hän toimiikin hiljaisena ja
nöyränä rauhanruhtinaana, joka syntyy pieneksi lapseksi ja kutsuu meitä
työtovereikseen. Kuinka valtavastikaan sellaisen Jumalan täytyy meitä
kunnioittaa, joka tuntee täydellisesti meidän heikkoutemme, vajavaisuutemme ja
kykymme tehdä pahaa, mutta yhä kutsuu meitä luokseen? Tuo Jumala on valmis
nöyrtymään koko maailmankaikkeuden luojasta ja ylläpitäjästä yhdeksi meistä ja
riisuutumaan kaikesta hänelle kuuluvasta vallasta ja kunniasta, jotta me
voisimme elää yhteydessä häneen ja ihmisen ja Jumalan rikkinäinen suhde voisi
korjaantua.
Lopulta koittaa aika,
jolloin Jumalan sanan lupaukset käyvät toteen täydellisinä ja hänen hyvyytensä
ja oikeudenmukaisuutensa saa voiton. Jesajan kirjassa luvataan: Ja kaikki taistelukenttiä tallanneet
saappaat, kaikki veren tahrimat vaatteet poltetaan, ne joutuvat tulen ruoaksi. Luottaessamme
siihen, että kaikki maailmamme pimeys, kaaos ja kuolema ei saa viimeistä sanaa,
vaan katoaa joskus, ei meidän tarvitse pelätä. Joulussa on kyse siitä. Vaikka
maailma ympäriltämme muuttuisi tai kaatuisi, ei meidän tarvitse pelätä mitään.
Meille on annettu rauha, joka on tätä elämää ja maailmaa suurempi.
Rauhantuojamme on seimeen syntynyt Jumalan poika, Jeesus.
Saapuessaan Betlehemiin
paimenet saavat huomata, että kaikki oli juuri niin kuin heille oli luvattu.
Mekin saamme lopulta huomata, kuinka Jumalan lupaukset eivät raukea tyhjiin.
Jumala on luvannut olla meidän kanssamme ja tuoda meille rauhan. Jumala on
luvannut, ettei kaikesta ympäröivästä kaaoksesta ja pimeydestä huolimatta
meidän tarvitse pelätä. Jumala on luvannut, että hyvä voittaa. Että pimeys
kuihtuu ja kuoleman varjon maassa elävälle kansalle loistaa vielä kirkkaus.